Onnettomuuspaikalla kuvaamista ei ole syytä kieltää
Liikenneturvan kyselyn perusteella yli puolet suomalaisista kannattaa onnettomuuspaikalla kuvaamisen kieltämistä lailla. Pelastusalan ammattilaisista kuvaamista olisi valmiita rajoittamaan yli 90 prosenttia. Kieltoa perustellaan onnettomuuden uhrien yksityisyyden suojaamisella ja pelastustyöntekijöiden työskentelyn turvaamisella.
Aiheesta käytävässä julkisessa keskustelussa sekoittuvat kuvan ottaminen ja sen julkaiseminen. Pelastusalan toimijoiden Kuvaa elämää – älä onnettomuuspaikkaa -kampanjassa väitetään virheellisesti onnettomuuspaikalla kuvaamista yksinomaan vahingolliseksi toiminnaksi. Kampanjan tavoitteet, kuten onnettomuuden uhrien yksityisyyden suojan turvaaminen ja vaaratilanteiden ehkäisy onnettomuuspaikoilla, ovat kannatettavia. Keskittymällä kuvaamiseen kampanja ja keskustelu kuitenkin osuvat ohi todellisista ongelmista.
On selvää, että kamera ei anna kantajalleen erivapauksia. Kuvaaja ei saa asettaa muita vaaraan omalla toiminnallaan. Sulkimen laukaisu ei kuitenkaan aiheuta vaaraa kenellekään.
Perustuslaki suojaa jokaisen oikeutta ottaa kuvia. Sen perusteella kuvaaminen on lähtökohtaisesti aina sallittua. Kuvaamisen kieltämisessä on puolestaan kysymys perusoikeusrajoituksesta, josta on säädettävä täsmällisesti laissa. Oikeutta ottaa kuva on rajoitettu lailla kieltämällä kuvaaminen ilman suostumusta esimerkiksi kotirauhan suojaamissa paikoissa, kuten kodeissa ja rappukäytävässä. Sen sijaan julkisella paikalla kuka tahansa saa kuvata vapaasti. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, onnettomuuspaikalla kuvaaminen ei ole Suomessa kielletty ja rangaistava teko.
Vaikka kuvaaminen on sallittua, onnettomuuspaikkakuvan julkaiseminen vaatii aina erityistä harkintaa ja hyviä perusteita. Aivan laillisesti otetun kuvan julkaisemalla voi syyllistyä rikoslaissa kiellettyyn yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen, jos kuva paljastaa yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kuvatulle kärsimystä. Suomessa yksityiselämää suojataan siis rajoittamalla kuvien ottamisen sijaan kuvien käyttöä.
Yksityiselämän suojalla ei voi suomalaisessa oikeusajattelussa perustella kestävällä tavalla onnettomuuspaikkakuvaamisen kieltoa. Kuvaamisen kieltäminen on ongelmallista paitsi sananvapauden ja lehdistön toimintaedellytysten myös onnettomuuden uhrien oikeuksien kannalta.
Helsingin Sanomat joutui toukokuussa arvostelun kohteeksi pyydettyään ja julkaistuaan valokuvia ja videoita Espoon siltaturman onnettomuuspaikalta. Lehteä arvosteltiin sensaatiohakuisuudesta ja siitä, ettei se kunnioittanut riittävästi uhrien yksityisyyttä. Kriitikot sivuuttivat kuitenkin sen, että kuvilla on tärkeä tehtävä osana journalistista prosessia. Ne auttavat toimittajia muodostamaan oikean tilannekuvan ja kirjoittamaan onnettomuudesta täsmällisemmin myös silloin, kun kuvia ei julkaista.
On median vastuulla arvioida, milloin kuvien julkaisuun on riittävät journalistiset perusteet. Tätä harkintaa ei kuitenkaan päästä tekemään, jos kuvia ei ole olemassa. Tiedotusvälineillä on velvollisuus kertoa myös ikävistä tapahtumista, ja kuvat muovaavat yleisön käsitystä ympäröivästä maailmasta. On täysin eri asia nähdä, millaisia seurauksia onnettomuudesta on ihmisille, kuin pelkkiä kuvia siivotusta onnettomuuspaikasta.
Median lisäksi onnettomuuskuvista on hyötyä viranomaisille onnettomuuspaikka- ja rikostutkinnassa. Esimerkiksi keväällä poliisi pyysi silminnäkijöiltä videomateriaalia kauppakeskus Isossa Omenassa sattuneen kuolemaan johtaneen välikohtauksen tutkinnan tueksi. Onnettomuuspaikalla otetuilla kuvilla on ollut useita kertoja merkitystä myös viranomaistoimintaan liittyvien väärinkäytösten paljastumiselle.
Oikeudesta kuvata onnettomuustilanteissa on siis monenlaista hyötyä, eikä kuvaamista ole siksi syytä kieltää.
Tämä on yhdessä valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiaisen kanssa kirjoittamani puheenvuoro Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalle. Teksti on julkaistu 11. elokuuta 2023.
